lauantai 18. elokuuta 2018

SAKO manageroi ja jeesaa lyriikoissa

Vini allekirjoitti managerointisopimuksen sanoittaja SAKO Samuli Koivulahden kanssa elokuussa 2018. 


SAKO ja VINI ovat jo aiemmin tehneet läheistä yhteistyötä biisien tekemisen puolella. Hyvin toimivan CoWriting-yhteistyön syventäminen managerointiin on tälle luontevaa jatkoa.

Yhteistyö tuo lisää kierroksia myös biisien tekemiseen

Manageroinnin myötä myös CoWriting-yhteistyötä syvennetään ja kappaleita ryhdytään tekemään entistä ammattimaisemmin ensisijaisesti Vinin, mutta myös muiden artistien esitettäväksi ja julkaistavaksi.

Sakon rooli kappaleiden tekemisessä on auttaa lyriikoissa ja ajatusten pukemisessa verbaaliseen muotoon siten, että kappaleet tukevat parhaalla mahdollisella tavalla Vinin tekemää musiikkia.

"Mun ja Sakon yhteistyö on aika rajatonta ja symbioottista. Se osaa pukea mun ajatuksia sanoiksi paljon tarkemmin ja nopeammin kuin mä itse. Biisien teko yhdessä on tosi nopeaa eikä tuu writer's blockeja." (VINI) 

Tuleville yhteisbiiseille on tehty myös julkaisusuunnitelma vuodelle 2018, jonka aikana kaavaillaan julkaistavaksi ainakin neljää singleä. Vuodelle 2019 on myös tehty jo alustavia suunnitelmia, joista tullaan tiedottamaan tarkemmin sitä mukaa kuin ideat realisoituvat.

Sakon kotisivut: www.samulikoivulahti.com